torstai 3. lokakuuta 2013

The Wedding

Perjantaina 9/20 lähdimme Renéen ja Christinan kanssa ajamaan kohti Spokanea. Ajomatka oli n. 5 tuntia, mutta aika kului leppoisasti musiikkia kuunnellessa ja jutellessa, sekä maisemia katsellessa. Illalla saavuttiin hotellille ja oltiin Christinan kanssa vähän aikaa koneella ja käytiin sitten nukkumaan. Aamulla suihkuun ja valmistautumaan. En nyt ole mikään kovin kova meikkaamaan tai laittamaan näitä edelleen kovin lyhyitä hiuksiani mitenkään erikoisemmin. Mekko oli häitä varten hankittu tavallinen mutta mielestäni nätti. Ainoa kompastuskivi oli kengät. Minä en ollut kerennyt löytää kunnollisia kenkiä, joten kenkinäni toimivat risat ja likaiset lacosteni. Kukaan ei varmaankaan huomannut ja en minä sinne kauneuskilpailuja voittamaan mennyt.

Minä aamulla, valmiina lähtöön.
kenkäni.
Itse seremonia oli lyhyt: Siinä oli vain pari tekstiä ja ''tahdon''. Sitten saatiin puhaltaa saippuavettä tuoreen avioparin päälle pihalla. Mie sain iPodillani parhaimman kuvan parista.

Mie sain koko juhlien parhaan kuvan hääparista :3 kuulema parempi ko mitä valokuvaaja sai.



Sitten itse juhlissa oli ihan jees, vaikka ruoka oli liian imelää. Mutta saatiin Christinan kanssa ilmasta tavaraa, kuten kynttilöitä xD Harmi vaan en saanut morsiuskimppua :<



Häitten jälkeen mentiin hakemaan Dick's:iltä iltaruokaburgerit nomnom ja sitten hotelliin tutimaan. Illalla hotellilla juttelin vielä Graysonin kanssa ja kävin erittäin mielenkiintoista keskustelua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti